Tiistaina 3.11.26 pidettyyn kokoukseen osallistui 23 Spoven jäsentä eli paikalla oli n. kolmasosa aktiivisista jäsenistä.
Kokouksessa hyväksyttiin seuralle toimintasuunnitelma ja talousarvio ensi vuodelle. Näiden mukaisesti toiminta jatkuu jäsenistöä hyvin palvelevana myös ensi vuonna. Spove kustantaa jäsenistön osallistumismaksut SM-kilpailuihin sekä järjestää omia kilpailuja.
Omien kisojen osalta vuosi alkaa hiihdoilla ja jatkuu kevään maastojuoksulla, jonka jälkeen seuraavat kesän yleisurheilut ja syksyn sauvakävelykisa.
Lisäksi yhteislenkit (juoksu tai kävely/sauvakävely) jatkuvat keskiviikkoisin (klo 12) Paloheinässä ja talvella Pirkkolassa. Näihin voi osallistua myös tuttavan kanssa kunnosta ja vauhdista riippumatta.
Kevään ja syksyn aikana järjestetään myös joitakin kuntoa ja kehonhyvinvointia kohottavia tilaisuuksia.
Toimintaa ohjaa seuran hallitus, jossa jatkavat puh.joht. Jussi Mikkola, Hannele Kivistö, Erkki Kontio, Taisto Lehtinen, Raimo Niemi ja Antti Takala. Uusina jäseninä aloittavat Asko Kämäräinen ja Pertti Tikkanen.
