Spove

Spove on aikuisurheiluseura, joka tukee jäsenistönsä menestystä kilpaurheilussa sekä pyrkii muutenkin kehittämään jäsentensä fyysistä ja henkistä hyvinvointia. Spove on menestynyt hyvin sekä yleisurheilussa että talvella hiihdossa. Nämä ovat molemmat seuran pääasiassa tukemia kilpailumuotoja. Tulevaisuudessa yhä enemmän huomiota kiinnitetään myös hyvinvointia tukeviin toimintoihin.

Liity jäseneksi tai lähetä vapaamuotoinen viesti.

Ajankohtaiset tiedotteet

Uutta Facebookista

23 tuntia sitten

SPOVEn SYYSKOKOUS 3.11.2026Paikalla oli runsas joukko SPOVEn jäseniä.Puheenjohtaja Jussi Mikkola kertoi kokouksen alussa seuramme menestyksestä kuluvana vuonna SAULin SM-kisoissa.28.10. tietojen mukaan SPOVE on sijalla 15./noin 250 seuraa ja miesten tilaistoissa SPOVE on sijalla 10.SPOVEn puheenjohtajana jatkaa Jussi Mikkola. Hallituksesta pois jäävien tilalle valittiin Asko Kämäräinen ja Pertti Tikkanen. Tulevan vuoden toimintasuunnitelmaan tulee uusi kilpailulaji, sauvakävelyn SPOVEn mestaruuskisat. Ajankohta päätetään myöhemmin.SPOVEn jäsenmaksu on myös ensi vuonna 30 euroa/ jäsen ja perhejäsenmaksu 50 euroa. Kannatusmaksua voi niin halutessaan maksaa itse valitsemallaan summalla.Virallisten kokousasioiden jälkeen palkittiin 2026 menestyneitä urheilijoita. Tässä heistä kaksi tämän vuoden huippu-urheilijaa:Kansainvälisissä kilpailuissa menestynein spovelainen oli Markku Juopperi.SAULin SM-kilpailuissa ylivoimaisesti eniten pisteitä keräsi Vilho Kauppinen.Vaikka kausi alkaa olla lopuillaan, yhteislenkit jatkuvat edelleen joka keskiviikko. Esim. 4.11. klo 12.00 lähdetään taas juoksemaan ja sauvakävelemään Paloheinän majalta. Tervetuloa lenkeille silloin kun se sopii omaan aikatauluun. …
View on Facebook (opens in a new tab)

2 viikkoa sitten

Tässä vielä lisää kuvia SM-maastoista.Kuvissa SPOVEn Said Rhouni Bellouti, joka voitti SM-kultaa sarjassa M45.Kuvissa palkintopallilla sarjan M45 mitalikolmikko.Onnittelut mitalisteille!Lisäksi muutama kuva Saidista Vantaan maratonin jälkitunnelmissa. Said on monipuolinen juoksija. Hän on ollut koko vuoden erinomaisessa tuloskunnossa ja menestynyt erilaisilla juoksumatkoilla, niin radalla ja maastoissa kuin maantielläkin. …
View on Facebook (opens in a new tab)

2 viikkoa sitten

SAULin SM-Maastot Tampereella 25.10.2026SM-maastot juostiin viileähkössä säässä Kaupin urheilupuistossa.SPOVEsta kisaan osallistui 11 juoksijaa. Mitalisaalis oli tälläkin kertaa hyvä. Tässä juoksijoidemme sijoitukset:N80Pronssia Hannele KivistöNeljäs Ilona SandmanViides Airi Mauno.Tämä kolmikko voitti SM-kultaa joukkuekilpailussa.M80Pronssia Markku JuopperiM75Hopeaa Vilho KauppinenYhdeksäs Auvo NevalainenKymmenes Raimo HartonenTämä kolmikko voitti SM-kultaa joukkuekilpailussa.M70Viides Taisto Lehtinen17. Pertti TikkanenN65Pronssia Helle LuistM45Kultaa Said Rhouni Bellouti.SPOVEn yhteenlaskettu mitalisaalis:Henkilökohtaisissa kilpailuissa 1 kulta, 1 hopea, 3 pronssia.Joukkuekilpailuissa 2 kultaa.ONNITTELUT SUORITUKSISTA KAIKILLE SPOVEN URHEILIJOILLE!Valitettavasti kuvaaminen jäi tällä kertaa aika vähäiseksi.Kiitos lisäkuvista Eila Hartoselle. …
View on Facebook (opens in a new tab)

2 viikkoa sitten

Paloheinä 21.10.2026Taas on tämän viikon yhteislenkit lenkkeilty hienossa syksyisessä säässä. Palomajan mittari näyttää monitulkintaisia lämpölukemia. Todennäköisesti oikea lukema on 10,5 astetta.Juoksijoiden lenkki oli noin 8 kilometrin mittainen ja se kierrettiin vähän vajaassa tunnissa. Sauvakävelijät tekivät hieman lyhyemmän lenkin.Tulevana sunnuntaina juostaan SAULin SM-maastot Tampereella. Kisoihin on ilmoittautunut 11 SPOVEn urheilijaa. Onnea kaikille kisoihin osallistuville! …
View on Facebook (opens in a new tab)

3 viikkoa sitten

Keskiviikon 14.10. yhteislenkillä juoksijat valitsivat tavallisuudesta poikkeavan reitin. Juoksimme Paloheinästä Pirkkolaan, kiersimme SPOVEn perinteisen maastojuoksulenkin ja palasimme sitten Paloheinään.Veikon sauvakävelylenkki sen sijaan suunntautui Golfkentille päin, Torpparinmäen suuntaan.Sään suhteen olimme jälleen onnekkaita. Sade alkoi vasta kun olimme palanneet noin tunnin mittaiselta lenkiltä. …
View on Facebook (opens in a new tab)